Loppiaisleikit

Käpyläinen 5+ kuukautta. (Kuva Minna Karjalainen)

Pelastuskoiraryhmämme (tai siis Taru) järjesti meille mukavaa puuhaa tänään! Oli suunnistusta tietovisoineen (meikä sai 4/10 oikein ...) Suunnistus ei ole ihan niitä omimpia lajeja ja vähän aikaa kesti päästä yksilötehtävässä kartalle. Samoilin hetken paikassa, jossa ekan rastin piti mielestäni olla kunnes tajusin olevani väärässä paikassa. Olen ylpeä, kun tajusin kartasta sen verran, että olin liian lähellä tietä eli piti jatkaa pidemmälle. Seuraavaksi jäin pähkäilemaan oikean rastin kohdalla, josko uskaltaisin pomppia rautatien yli. Siinä samoillessani katsomaan, joska edessäpäin olisi suihteellisen turvallinen ylityspaikka, rastille saapuikin jo jälkeeni lähetetty koirakko. Yhdessä päätimme, että olisi hullua joutua junan alle ja palasimme suosiolla takaisinpäin, missä alikulkukin sijaitsi. Tässä vaiheessa suunnistukseni muuttui aika lailla parityöskentelyksi, sillä samaa rastia olimme menossa katsomaan. Sain samalla hieman apua kartanlukuun (sekoitin taas korkeuskäyrät ja polut keskenään...) ja olin jopa ihan oikeasti kartalla kakkosrastille mentäessä. Lähetin itseäni paremman suunnistajan tässä vaiheessa jatkamaan omaan tahtiinsa ja jättäydyin jälkeen, jotta voisin ihan itsekin harjoitella suunnistusta. Sain heidät kuitenkin rasti kolmosella syntyneen ruuhkan takia kiinni ja jatkoimmekin lopulta loppuun saakka yhdessä. Huomasin kuitenkin ilokseni, että olisin itsekin osannut loput rastit ihan oikeasti löytää. Ainoa, missä olisin mennyt vikaan oli kaksi polkua, jotka kulkivat kolmen metrin päässä toisistaan samaan suuntaan. Oletin niistä isomman olevan oikea, kunnes tajusin, ettei se ollutkaan. Tällä ei ollut merkitystä sillä rasti oli polkujen keskellä ja isompaa polkua oli huomattavasti mukavempi (vähemmän mutainen) kulkea. Lopulta suunnistusaikani ei ollut mitenkään edes surkea (kiitos Sannan ja Minnin lähinnä...) enkä ollut edes pahiten eksynyt! 

Kauhia täti piteli Gatsbyä ja rääkynä oli sen mukaista!
(Kuva Minna Karjalainen)

Takaisin johtopaikalle selviydyttyämme oli vuorossa temppurata. Siinä koiran piti seurata houkutusten (erinäisten herkkuja täynnä olevien lautasten) ohi pujotellen. Gatsby oli oikein etevä, otti melkein enemmän häiriötä viereisistä ihmisistä. Se ei meinannut millään ymmärtää, miksei se päässyt etsimään ihmisiä, kuten normaalisti oli tapana! Pujottelun jälkeen kiipesimme ritiläkierreportaat puolentoistakerroksen korkeuteen. Aluksi Gatsby kiipesi itse nelisen rappusta, sitten se jumahti ja jotenkin liukastui niin, että laski mahallaan (jalat edellä) maahan. Niinpä kannoin sen lopulta ylös. Siellä sitten laskin sen alas hieman ihmettelemään ja kyllä sitä selvästi hieman jännitti olla korkealla. Se oli kuitenkin alaskintullessa sylissä todella rauhallinen! Tämän jälkeen oli luoksetulo poropatee houkutuksella. Gatsby painatti hyvää tahtia luokse, mutta kävikin vain luonani kääntymässä ja suuntasi pieni possu pateelle! Iso kasa oli yhdessä hujauksessa kadonnut! Pitäisiköhän kyseistä kamaa hankkia itsellekin treeninamiksi? ;) Sitten piti noutaa ämpärin päältä lelu ja avustuksella Gatsby siitä kiinnostuikin ja toi sen hienosti minulle! Palkaksi se saikin sillä sitten leikkiä!

(Kuva Minna Karjalainen)

Tämän jälkeen oli tunneli, jonne Gatsby painatti reippaasti namin perässä. Tosin vaikka ehdin toiseen päähän sitä kutsumaan, poika ovelana palasikin selvemmän sisäänmeno aukon kautta ulos ja luokse. Taru avitti pitämällä tunnelin toista päätä hieman avoinna ja sieltähän pieni sujahti! Lopulta se kävi vielä kerran itsekin tunnelissa, mutta taas tuli takakautta pihalle.

HUIJARI! (Kuva Minna Karjalainen)

Seuraava este oli maassa makaavat tikkaat jotka suoritettiin mallikkaasti. Sitten olisi pitänyt kantaa puupalikkaa ja seurata emäntää. Tästä puolet sujui eli sain pennun kiinnostumaan kalikasta ja hienosti se sitä mulle toi, mutta kulkea se ei osannut se suussa. Lopulta pääsinkin siis esittelemään omia kapulankanto taitojani, joissa ei tainnut olla moittimista :D

Tuleva noutaja? (Kuva Minna Karjalainen)

Vai sittenkin pystykorva? (Kuva Minna Karjalainen)

Lopuksi oli vielä esineetsintä, jota emme Gatsbyn kanssa ole harjoitelleet. Plus se luuli hetkensä vihdoin koittaneeksi metsässä ja painatti ihmisiä etsimään. Otinkin tämänkin osan koulutusmielessä ja houkuttelin pennun esineitä nuuskuttelemaan. Saldomme jäikin tästä syystä alhaiseksi, sillä löysimme vain kaksi esinettä annetussa ajassa. Saimme vielä kolmannen löytämäni esineen käydä katsastamassa, josta pieni olikin jo mukavan kiinnostunut! 

Itseni yllättäen otin kisan oikein rennosti (saatan olla hieman voitontahtoinen ja kilpailuviettinen yksilö...) Olin jo henkisesti tyytynyt jumbosijaan, jota meille ei jaetukaan! Lopulta sijoituksemme oli 5/9 eli ei huono! Tosin meille hävisi vain ihmiset, jotka joko eksyivät pahasti (olivat käyneet n. 8 kilometriä pidemmällä suunnistamassa kuin me muut) tai lähtivät kesken ja eivät siis suorittaneet kaikkea sekä koirakko, joilla oli rappusissa hieman hasasteita. Koira oli suostunut menemään ylös sylissä (isohko akita) mutta iski jostakin syystä jarrut pohjaan tasanteella eikä suostunutkaan enää nostettavaksi. Lopulta heillä meni n. 20 minuuttia porrashaasteeseen. Sillä välin Gatsby painatteli 9 kuukautisen Wiktorin kanssa leikkien eli itseltä jäi suurin osa porrasdraamasta näkemättä. Hienosti tekivät kuitenkin ryhmäläiset yhteistyötä ja koira saatiin onnellisesti alas kuin Eläinten Pelastupartiossa ikään!