maanantai 7. heinäkuuta 2014

Wirnistelevää wipellystä

Tänään suunnattiin kasvattajan luokse ja tutustumaan uusimpaan satsiin Wirnistelijöitä. Koiranpennut on sitten ällöttäviä :D Pentujen ihailun lisäksi ohjelmaan kuului hakuilua. Oli taas kiva nähdä erilaista hakuilua ja Gatsby pääsi näyttämään, mitä itse olemme treenanneet. Käpylle katosi valmiiksi neljä nakkivarasta (Milliä lainaten) ja kuumuudesta huolimatta Gatsby työskenteli hyvin. Hieman laiskemminhan se liikkui kuin normaalisti ja sahausta ei jaksanut tarjota (enkä siihen myöskään painostanut). Kaikki kuitenkin löytyivät ja saivat muutaman Gatsby pusun palkaksi piiloutumisestaan. 

Söpöilyä :D (Kuva Maija Piippo)
Ennen hakuilua Gatsby pääsi riehumaan kolmen siskonsa kanssa ja tytöt kiinnostivat pientä hormoni pesäkettäni. Jätti aika hyvin kuitenkin käskystä rauhaan ja onneksi tytöt olivat melkoisen nopeita :) Kiksimis- yrityksiä tuli muutama, mutta onneksi sain kielloilleni myös siskoilta vahvistetta, joten melkoisen hyvin meni tämä. Hoppu-puoliveikka selvästi myös huomasi Gatsbyn orastavan miehisyyden ja hieman ojensi kilpailijaansa ;) Hyvin meni kuitenkin isossa koiralaumassa Käpyläisellä eikä se pässeillyt esim kepeistä kertaakaan. Hieman se oli välillä pihalla koirien käydessä uimassa, sillä se ei osannut päättää jahtaisiko siskojaan, rynnistäisikö muuten vain metsässä vai yrittäisikö olla ekana veteen heitetyllä kepillä. Raiku-siskopuoli oli aivan uskomaton uimati ja Käpy jäi auttamattomasti kakkoseksi! Patriin otteeseen Gatsby kävi nuuskuttamassa ihan mukavan rauhallisesti myös pikkupentusia, mutta sitten se temmelsi toisen koiran mukana pentusten päälle... Loppu silauksena pieni possu vielä ravisteli pupsien ylle... Mutta tosi kiva päivä oli ja mukavia uusia (sekä vanhoja) ihmisiäkin tuli ilahdutettua itselläni :D

Vesipetomaani! (Kuva Maija Piippo)

Muutenkin viikonloppuun sisältyi uusia kokemuksia, sillä Gatsby oli ensimmäistä kertaa ihan vahtimatta vanhemmillani, minun hurvitellessa ystäväiseni häissä. Yritin eristää se hieman pienempää alueeseen, mutta yöllä minua oli kaikki kolme koiraa ovella vastassa. Tästä seuraamuksena oli hieman hampaita nähnyt kenkä (ei tietenkään oma vaan äitini...) ja veljeni vaimon tekemien koristeiden pureskelu. Muuten se oli ollut nätisti ja tänään suunnatessani veljeni lapsien syntymäpäiville, Gatsby jäi ihan suosiolla vapaaksi koko huusholliin. Hienosti oli tällä kertaa mennyt! Osasin myös nyt levittää leluja hieman laajemmalle alueelle, mikä yleensä auttaa. Lisäksi tuntuu siltä, että talo on tullut nyt tutuksi eikä sinne jännitä enää yksin jäädä. Tämä on oikein hienoa tulevan kannalta, kun joku kerta lahjon ja kinuan vanhempiani Gatsby-vahtiin :D

Etsi Käpy kuvasta :D (Kuva Maija Piippo)


4 kommenttia:

  1. Voi Käpyläistä kun elämässä on liikaa hauskoja valintoja.. Hienosti poju kohteli ainakin kun löysi minut vaikka makasin maassa ja popsin mustikoita. Sain vaan kuolaa poskelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen pusuista tulee ihanasti aina vain kuolaisempia sen jälkeen, kun se on päässyt ensin herkuttelemaan toisen maalimiehen purkilla :D Hyvä, jos reitesi ei mustunut Käpyläisen kohtelusta!

      Poista
  2. Oh, Raiku kiittää uintivauhdin ihasteluista vielä näin bloginkin kautta! Tottakai pieni silakka nyt kiitää vedessä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Unohdin Rain olevan osaksi fisu! Sen takia se oli niin pätevä vedessä! :D

      Poista