Pienen pentuseni mittariin pyörähti kokonainen vuosi!

Ai siis kuka täällä muka vanhenee? (Kuva Martta Viljanen)

Muistan enemmän kuin hyvin pentua edeltävän vaiheen. Vuoden verran rotuun päädyttyäni etsiskelin sopivaa kasvattajaa sekä pentuetta. Kaksi kertaa olin jo kiinnostunut, mutta pentuja ei tullutkaan. Sitten tutustuin Lauraan sekä iki-ihanaan Nessaan sekä lentävään Hoppulaiseen. Tuli sellainen fiilis, että tämän on pakko onnistua! Tästä koirasta ja yhdistelmästä sekä juuri tältä kasvattajalta haluan pentuni. Aikataulu ei ollut otollisin, sillä pentu muuttaisi luokseni juuri, kun olisi aloittanut uudessa työpaikassa eli lomia ei kehtaisi heti anoa. Laura totesi huoleeni fiksusti, että tärkeämpää on oikea pentu kuin oikea ajoitus. Lisäsi vielä, että käytännön asioilla on tapana järjestyä ja niinhän kävikin :)

Kun uutiset synnytyksen alusta tulivat, niin remppaamisen yhteydessä vilkuilin puhelintani päivitysten toivossa. Loppusaldo oli 5 tyttöä ja yksi poika. Muistan sen murskaavan pettymyksen; vain yksi poika... En tulisi siis saamaan koiraa tästä pentueesta sillä en ollut ainoa uroksen havittelija. Huonosti nukutun yön jälkeen aamulla puhelimeni ilmoitti uudesta viestistä kasvattajalta. Pahoitteluviestiä odottaen urheasti avasin sen ja kyllä kannatti! Viesti sisälsi meinaan aivan mahtavia uutisia! Pieni poikkeli olisi minun!

Iloitsin varauksella ja jäin odottamaan pennun kehitystä. Mitä jos se olisikin ihan lapanen? Tai vastaavasti aivan pidättelemätön hirmu? Turhaa pelkäsin, sillä Gatsby piti huolen hurmaamisestani. Kävin katsomassa pentusia ensimmäisen kerran niiden ollessa vasta parin viikon ikäisiä ja pieni pojuli järjesti tulevaa omistajansa varten oikean shown! Kaikki muut nukkuivat, mutta Gatsby taaperteli ikiliikkujamaisesti ympäriinsä sekä kiipesi ihan vapaaehtoisesti syliini. Toisellakin visiitilläni Gatsby hakeutui itse riehumisen jälkeen tutimaan viereeni ja nukkui tyynesti sen jälkeen selällään sylissäni. Miten siinä voisikaan olla sydän sulamatta? Pentusten vieraillessa laumana luonamme, Gatsby oli rohkeasti kiinnostunut jännittävästä hoffilaisesta ja hylkäsi sisaruksensa seuraillakseen uutta isoveikkaansa. Muutenkin se oli reipas ja tarmokas söpöläinen ♥

Gatsby, Käpy, Käpyläinen onkin kotiutunut laumaamme hienosti. Se sopii niin "veljiensä" kaveriksi kuin minun harrastuskoirakseni. Siinä on todella monia niistä ominaisuuksista joita halusinkin; se on rohkea, iloinen, aktiivinen, yhteistyöhaluinen ja avoin. Nyt teiniyden kynnyksellä se on alkanut ärräillä toisille uroksille, mutta uskoisin tämän  menevän hormonimyrskyn laannuttua sekä johdonmukaisella palautteella ohi. Ei siitä taida ihan kaikkien koirien kaveria saada, mutta en usko siitä tulevan kauheaa rähjääjääkään. Vahtiviettiä Gatsbyllä on jonkun verran, mutta yleensä se lähinnä innostuu vieraista. Pariin kertaan se on kuitenkin ihan uskottavasti esimerkiksi pimeällä ollut puolustuskannalla ovella haukkumassa.

Oikealla olevista kuvista kiitos kuuluu Jenny Söderlundille ja alavasemman kuvan on napannut Tuuli Oksalahti.

Gatsby on melkoisen päämäärätietoinen ja turhautuu melko helposti varsinkin kierrosten ollessa korkealla. Tämä näkyy esimerkiksi autossa huutamisena silloin, kun itse lähden muiden kanssa tekemään töitä. Samoin, jos sidon Käpyläisen puuhun ja se joutuu katselemaan minun treenaavan vaikka Eddien kanssa, niin huuto on herkässä. Omien koirien kanssa olen kuitenkin saanut odottamisen jalon taidon jo todella paljon paremmalle mallille. Lisäksi esimerkiksi maalimiesten perään piippaaminen väheni ällistyttävän nopeasti, kun en antanut lähtölupaa ennen hiljaisuutta. Nykyään se odottaa pääosin vieressäni hiljaa ja korkeintaan päästää ihan pienen piipahduksen. Se osaa odottaa hiljaa silloin, kun odottaminen on sen sen hetkinen työ. Turhaan odottaminen on Käpyläisestä aivan tyhmää! Vilkkaaksi koiraksi Gatsby on mielestäni ällistyttävänkin hyvä keskittymään sekä oikein mukavan perso ruualle ja innostunut leikkimisestä.

Oma tarkkaavainen rakas pikku höpsöttimeni! ♥ (Kuva Jenny Söderlund)

Olemme harrastaneet pääsääntöisesti pelastuskoirailua, missä Gatsby käyttää hienosti nenäänsä ja jaksaa tehdä töitä. Käpy taitaa olla melko itsenänen aussieksi, mikä näkyy välillä hieman liiankin tehokkaana irtoamisena! Lenkillä se pitää kyllä hyvin minua silmällä, mutta töitä tehdessä irtoaa tehokkaasti. Lisäksi olemme rally-tokoilleet emännän koettua TOKO innon totaalisen kuoleman muutama kuukausi sitten. Laji on hauska ja sopii mielestäni meille, sillä siinä on vaihtelevia tehtäviä sekä ratoja, jotka pitävät molempien mielenkiintoa yllä. Gatsby oppii todella nopeasti ja tekee ihailtavalla motivaatiolla myös rallya. Se on saanut monesti kiitosta molemmissa harrastuksissamme ominaisuuksistaan ja omastakin mielestäni aivan aiheesta! Halusin koiran, jonka kanssa vain omistajan taidot ja osaaminen on rajana ja sellaisen myös sain! Odotan innolla, millainen aikuinen pienestä pusuttelijastani vielä kehittyykään ♥

Mutta nyt alkoi tämä kaikki jaarittelu väsyttämään, joten tämä oli tässä tältä erää!