torstai 21. elokuuta 2014

Gatsbyn päiväkirja

Useamman kerran olen meinannut tehdä Millin jalanjäljissä "Gatsbyn päivä kuvin" postauksen, sillä mielestäni Priyan kuvapäiviä on ollut kiva katsella. Jottei ihan kopioinniksi mene, niin saatte päivän itse sankarin kommenttien kera. Tässä siis ote Gatsbyn päiväkirjasta:

5:50 Herätyys! Ensin käyn pussailemassa ihanaa omistajaa ja sitten suoritan pyhää tehtävääni toisten koirien herättäjänä. Säntään Feron luo ja roikun sen korvassa aamupainien toivossa. Onnistun ja aamulenkille lähdön odotus sujuu rattoisasti! Käyn myös nuuskuttamassa Eddien hereille ja pesen hellästi sen simmuja.

Joku häiki Gatsbyä heti aamusta salamavalolla. Ilkiää!
5:55 Omistaja kiljaisee "älä sano tuon olevan kakkaa!" Mutta kyllähän sen nyt selvästi entiseksi herkukseni tunnistaa. Valvon ihmisen siivoamista.

Sitä itseään...
6:00 Vihdoinkin ULOS! Jee! Tänäkään aamuna en saanut vetää hihnavankeuteni aikana, mutta yritinpähän silti! Joku kerta vielä onnistun, olen siitä varma! Tien poskeen oli ilmestynyt isoja koneita, joista olimme Feron kanssa oikein kiinnostuneita.

Valmiina lenkille!
6:27 Sankareiden kotiinpaluu! 

6:32 Ruokaa! Mun lempparia! 

Näin anovasti pyydän lupaa.
Ja taas se toimi!

6:40 TULVA! Eddie astui juuri täytetyn vesikupin reunalle ja keittiö täyttyi vedestä. Ihminen joutui vetämään hellankin pois paikaltaan, sillä senkin alle oli mahtunut aika tavalla tuota märkää tavaraa. Minulle tiuskitaan "pois" komentoja. 

6:52 Hyvin kireä omistaja asettuu aamupalalle. Katselen hieman haaveillen vierestä, josko sieltä liikenisi minullekin jotain.

7:05 Sain häädön monesti omistajan jaloista pyörimästä, mutta livahdin ovelasti vessaan mukaan! Hah!

Oho! Se huomas mut! 

7:33 Hylkääminen!

Tuolta se aina katsoo perääni.
Päivän aikana kävin salaa sängyssä ja maistelin puhelimen akkulaturin, joka oli piilotettu sänkyyn muka ulottumattomiini! Kyllähän nyt sängylle on helppo pompahtaa!

RIP akkulaturi parkani.
15:40 Ihminen tuli takaisin! Feron kanssa toitotamme iloamme koko korttelille! Kyllä meillä on onnekas omistaja, kun saa nauttia serenadistamme! Pääsemme myös pikapissalle, mikä pitkän päivän jälkeen olikin jo tarpeen!
Demonikoira haukkuu.
15:50 Ihmisen syödessä painin taas Feron kanssa! Että on kivaa!

Gatsbyssä ei ole päätä eikä häntää!
16:10 Vahdin tarkkaan, että omistaja varmasti muistaa pakata namini treenireppuun. Äläkä unohda valjaitani!

16:30 Lenkille, aivan liian lyhyelle sellaiselle. Tahtoo lisää!

17:12 Autossa matkalla pelastuskoiratreeneihin.

Pyydän lupaa poistua autosta ja lähteä hommiin!
(Kuva Iris Söderholm)
Treenien aikana: Olin aikas taitava! Ainoastaan menin sekaisin kävelevästä ihmisestä, jonka piti muka olla eksynyt. Siinähän se oli kaikkien näkyvillä ja vielä liikkua tepasteli! Ilmaisin sen lopulta, kun omistaja tuntui minun niin haluavan tehdä. Löysin myös pressun, jonka alla olikin ihminen! Yritin änkeä mukaan alle, mutten päässyt. Mietin hetken ja lähdin kertomaan löydöstäni. Puskastakin löysin ihan normaalin maalimiehen, mutta ei tuo emäntä osannut minua sinne seurata vaan jouduin useampaan otteeseen käydä uudestaan häntä hakemassa. Kyllä ihmiset on vaan onnettomia! Tänään oli taas niin kova vauhti päällä, etten oikein ehtinyt maalimiehiä pusuttaa. Toivottavasti he silti ymmärtävät palavat tunteeni heitä kohtaan? Pääsin myös Jedin ja Wictorin kanssa juoksemaan ja melkein uskalsin leikkiä Wictorin kanssa. Pari kertaa jännityin ja ärisin, mutta omistajat vaikuttivat tyytyväisiltä meihin.Kehitystä on kuulemma tapahtunut.




VUH! Kerron löytäneeni ihmisen metsän uumenista. (Kuva Iris Söderholm)
21:55 Kotona! Jo autolta kuulin Eddien haukkumista ja lähdin vetämään höyryjunan tavoin ovelle. Omistajakin tuli kerrankin nopeasti perässä ja vaikutti hieman hätääntyneeltä. Komensi minut pois tieltä ja ryntäsi sisään. Eddie istui takaovella ja haukkui. Sillä oli vain pissahätä. Pääsimme kaikki siis taksulle.

22:05 Iltapala! Tosin minun oli aivan liian pieni! Onneksi yleensä saan enemmän ruokaa. Omistaja puhui jotain treeneissä syömästäni nakkimäärästä, mutta kyllä minuun olisi normaali annos mahtunut vaikka kahteenkin kertaan!

Nyt nukun omistajan vieressä hänen kirjoitellessaan saneluani blogiin. Eiköhän sekin tuosta kohta nukkumaan ala.

2 kommenttia:

  1. Ihana! Kiva että vihdoin teit tällaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten huomata saattaa, niin en osannut pitää ihan kaikissa väleissä puhelinta (eli kameraa) mukana ja tulia kuvattomia osioita. Ehkä ens kerralla onnistun paremmin :) Tästä vaan ikävästi huomaa kuinka minimaalisesti ehdin torstaisin (eli pelastus päivinä) huomioimaan pikku papparaisia :( Potekaamme huonoa omaatuntoa.

      Poista