sunnuntai 3. elokuuta 2014

Huumatun höyryinen nuoruus

Kotona makoilee känninen pieni koira. Gatsby kävi suhteellisen tarkassa läpivalaisussa tänään ja hyvältä näytti! Läpi käytiin tunnustellen polvet ja röntgenin alla kurkattiin kyynärät, olat, lonkat ja selkä. Selässä pieni miettimistä aiheuttava kohta eli odottelemme, mitä kennelliitto tuumaa kuvasta. Saimme kuitenkin agility-luvan helposti! Nyt vaan siis koitetaan päästä johonkin ryhmään :) Kummini kävivät visiitillä ja vanhempani olivat heitä varoitelleet Gatsbyn poppuisuudesta. Pieni ei kuitenkaan huumatussa olotilassaan jaksanut hyppiä olleskaan vaan seisoi puoli unessa pää kummisetäni sylissä. Olisin mielelläni ottanut normaalin kenguruni vetämään huomionsa itseensä, sillä en ollut ehtinytkään imuroida... Edellisenä iltana remppatavaroiden järjestämisessä meni sen verran myöhään, etten enää kehdannut ja sunnuntai aamulla oli hieman sama fiilis. Olin kotona varttia ennen kummejani ja joku oli pitänyt huolta siitä, etten ehtisi mitään tehdä oksentamalla matolle... Ei ole helppoa tämä hulluna koiratätinä elo!

Gatsbykin ihmettelee meitin menoa (Kuva Jenna Oinonen)

Leijuva koira (Kuva Jenna Oinonen)
Lauantaina rallasimme Wirneen-poppoon voimin. Meno ja meininki houkutteli paikalle joka virkavallan! Tai siis joku huolestunut kanssa kansalainen päätti kentän menevän koirista pilalle... Mutta ehdimme kuitenkin tuhota sitä kahden radan verran. Uuden polven Wirnisttelijä eli J-pentueen Justin omistaja teki meille kivat radat! Hänellä oli paljon tietämystä lajista ja sainkin muutaman hyvän vinkin. Sekä vaikka aina sanonkin Gatsbyn kyllä osaavan. niin minun pitää myös luottaa sen osaamiseen! Käytin siis liikaa (ja turhaan) vartaloapuja. Näistä oli jopa haittaa sillä Gatsby tosiaan tekee sivulla istu-seiso-maahan vaihdot niin, että se lopuksi poikittaa ja pahasti! Kotona kokeilin neuvojen mukaan pitää avut pieninä ja oman rintamasuuntani eteenpäin. Nyt kun olen koiraa kohti käänytynt, myös Gatsby yrittää liikkeellään kohdata minut. Meinasin, ettei se osaa sivulla mennä maahan ilman kunnon apua, mutta mitä vielä! Osasihan se :D Maria oli enemmän kuin oikeassa! 





Näinkö tätä lelua käytettiin? (Kuva Jenna Oinonen)
Lisäksi kokeilimme tasoomme nähden vaikeaa rataa oikealla seuraamisineen ja puolenvaihtoineen sekä jopa yhtä meillä kokonaan uutta liikettä! Gatsby haikaili kentälle sen tuodessani 11-viikkoisten pentujen painien perään. Se koki itse olevansa vielä kanssa pentu ja olisi halunnut mukaan! Hyvin se kuitenkin pienellä virityksellä lähti ilman hihnaa mukaani ja meillä meni moni liike (esimerkiksi seuraaminen peruuttaen ja liikkeestä seisomaan jääminen) taas todella hyvin! Erityistä kiitosta saimme myös tupla täyskännöksestä (missä siis koira käytännössä tekee kierroksen omistajan ympäri ohjaajan kääntyessä paikallaan ympäri). Sitten tuli pujotteleminen oikealla juosten. Tähän homma sitten kosahtikin. gatsby innostui, hyppi päälle ja samalla vilisti kiellosta ja kutsusta välittämättä pentujen kanssa puuhaamaan. Jenna onneksi sai napattua karkulaisesta kiinni ja palautin sen radalle. Tässä vaiheessa rata oli todella lähellä pentuja eli napsautin hihnan pantaan. Gatsbyn katse myös oli kaikkialla muualla kuin mussa. Mutta niin se vaan islti suoritti loput hihnaa perässää vetäen! Jopa "liikkeestä jätä koira" ja sen seuraavaksi kutsuminen oikealle seuraamaan menivät hienosti! Sain myös Marialta kiitosta siitä, että itse selvästi tiedän, mitä koiralta haluan ja vaadin. Uskalsin ymmärtää jopa, että myös onnistun saamaan koirastani irti sen, mitä haluan. Tästä tuli erittäin onnistunut fiilis ja hyvä mielei pienestä karkausepisodista huolimatta!

Hmmm, mitäs nää on? (Kuva Jenna Oinonen)
Käpy pääsi myös pentuja katsomaan luvan kanssa vuoronsa jälkeen ja osasi olla ihan kivasti. Pentujen juostessa se tosin innostui välillä vähän liikaa. Muuten se oli kohtelias teini ja hypätä pusutti vain osan porukasta ;) Loppukommenttina vielä sen verran, että jostakin syystä paikallista faunaa eli niitä mielenkiintoisempia persoonia eksyi autojemme luo. Jostakin syystä mies halusi istuutua Minnan auton taakse vaikka erityisesti Gatsby oli miehelle kyseisen auton takapenkiltä huudellut. Tätä mies oli omia koiriaan autoista noitavillekin ihmetellyt. Me taas yllättäen ihmettelimme, miten mies halusi juuri siinä peppuaan lepuuttaa.
Pennut villitsivät Käpylin korvat (Kuva Jenna Oinonen)

2 kommenttia:

  1. Niin tää jäi multa välistä kun on kirjoitettu sillon kuvauspäivänä :P Hurja meno teillä oli kun virkavaltakin piti kutsua paikalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paniikkia, sulla on ihan käypä syy missata tää. Ja wirnistelevä meno on tosiaan melkoista :)

      Poista