Tuleva agiliitäjä?

Tänään suuntasimme Gatsbyn kanssa kokeilemaan, josko pääsisimme aloittelevien agikoirien ryhmään. Hakijoita oli sen verran, että jouduimme käymään näytillä muiden halukkaiden kera. Lähinnä kuulemma katsottiin, pysyykö koira hallinnassa ja kiinnostaako sitä ihmisen kanssa tekeminen. Lisäksi haastattelivat omista tavoitteista ja kysyivät miksi juuri agility kiinnostaa. En mielestäni ainakaan mokannut mitään ja Gatsby oli oma taitava itsensä! Sille ei tuottanut vaikeuksia keskittyä muidenkaan seurassa (alkuun nyt oli hieman yli-innokas, mutat rauhottui pian käskyn alle maahan) ja niinpä muiden koirien pujottelu sekä luoksetulo menivät hienosti. Meille on vaikeaa katsella muiden luoksetuloja, sillä Gatsby haluaisi mennä kutsusta luokse ja varsinkin juosta toisen koiran kanssa. Tällä kertaa se pystyi kerran jopa keskittymään täysin minuun toisen koiran singotessa vierstä! Pätevä poikkeli ♥ Gatsbyä kehuttiin myös kivan rakenteiseksi (eli kevyemmäksi) aussieksi ja olen samaa mieltä :) Muutenkin se hurmasi ihmisiä sinisillä säihky simmuillaan! Kaikilla meni ryhmässä kivasti ja kuulemma mitään ei vielä luvata, mutta paikka pitäisi meillekin löytyä, jee! Ainoastaan on kuulemma haastavaa löytää sopiva aika eli sitä hieman jännitän. Toivottavasti ryhmä saadaan sopivaksi päiväksi ja mekin pääsemme tutustumaan agilityn saloihin lähemmin.

Viksu ja vilmaattinen :D

Maanantainahan kävimme perinteisesti pyörähtämässä rallytreeniessä. Treenit olivat neljältä ja minä pääsin töistä kolmelta. Ehdin siis viettämään 15 laadukasta minuuttia jotain haukaten, vaatteet vaihtaen ja koirat todella pienesti ulkoiluttaen. Energiaa olikin paimenellani hieman ehkä liikaakin, mutta hyvin se vain toimi silti! Gatsby jaksoi tehdä radan useampaan otteeseen hyvällä asenteella ja toisen tehdessä harjoitella käytösruutua. Ensin otin edessä maaten, toisen edessä seisoen ja viimeistä yritin vieressä seisten, mutta ei onnistunut. Pitää harjoitella pienemmässä häiriössä sivulla seisoskelua ennen sen vaatimista vilkkaammassa ympäristössä. Palkkasin pienestä onnistuneesta seisomis pätkästä ja pyysin sitten maahan. Tässä asennossa pysyi ongelmitta. Erittäin taitava koira minulla oli mukana lenkittämisen puutteesta huolimatta. Kyllä se vaan antaa paljon emännälleen anteeksi tuo pätskyläinen ♥

Tämmönen rivistö mulla ♥

Meinasin ihan unohtaa kehua torstain pelastustreenejä! Otin yleisön pyynnöstä myös toisen koiran mukaan. Tällä kertaa arpa osui Feroon! Hoffilainen pääsi tutustumaan moneen uuteen ihmiseen ja mieheen ihan haukkumatta! Se oli mukana alueen tallauksessa ja pääsi hakemaan pari rasiallista iltaruokaansa metsästä kyykistelevältä maalimieheltä. Vaikka Fero oli tähän mennessä ollut rennosti mukana, laski sen häntä heti, kun pitikin irrota kolmen metrin päässä kyykistelevälle ihmiselle. Se söi häntä koipien väliin painuen, mutta söi! Toisella kerralla se jopa hieman nykäisi poistuvan rasian ja ihmisen perään vaikka vieläkin jänskätti. Tässä näkyi hyvin sen perusluonne eli vaikka ihminen oli todettu jo harmittomaksi, niin heti uudenlainen tilanne sai sen epävarmaksi. Fero pääsi myös tutustumaan pieneen pentuun, jota iso koira jännitti. Fero hienosti antoi tilaa ja väisti toisen komennellessa. Myös pari rouvaskoiraa saivat Feron propellihännän huiskutukset osakseen. 

Gatsbyn treeneistä ei muuta kuin hyvää sanottavaa. Se löysi kaikki ukot helpon tuntuisesti vaikka otimme pari haastavempaa piiloa. Kallion seinässä seisoi vyötärön korkeudella yksi, mutta Gatsbylle ei korkealtakaan etsiminen tuottanut mitään vaikeuksia! Lisäksi otin taas liikkuvan ukon, joka tällä kertaa ilmaistiin heti löydyttyään. Plus Käpy ei ollut edes hypännyt päälle! Jee! Lisäksi se sahasi kivasti. Tästä on loistava jatkaa!

Vietimme koirien kanssa pari päivää vanhempien luona ja niiden jäädessään keskenään vanhemmilleni, Gatsby on ollut hieman levoton. Tällä kertaa se söi vessapaperirullan, teippiharjan sekä raahasi ihanat lampaantaljat nojatuolien selkänojilta omaksi viihdykkeekseen. Muuten meni ihan mukavasti ja normaalistihan se on yksinollessaankin kiltisti. Eddie nuoreni silmissä lenkkeillessämme taas sen lapsuuden maisemissa. Se jopa otti reippaitai juoksupyrähdyksiä ja yritti kiivetä parin metrin korkuiselle kivelle, sillä kiivetin sitä sille aikanaan. Pariin otteeseen se ehti kokeilla vanhaa temppua ennen kuin ehdin pysäyttää sen. Nyyiset ponnistusvoimat  kun eivät ihan jaksaneet papparaista kiven päälle lennättää. Se oli niin oma itsensä, että hymyilin tyhmänä koko lenkin. Minulla on aina välillä pikku touhotintani ikävä, kun sen ruumiin on vallannut nykyään melko rauhallinen pieni pappa otus ♥ Lauantaina mökillä välkkyi venetsialaisten takia raketit ja ne eivät koiria haitanneet. Gatsby tosin ei arvostanut isäni lähettämistä raketeista lähtänyttä suhinaa niiden noustessa taivaalle. Se ei pelännyt vaan oli rauhallinen, mutta halusi olla hieman kauempana varmuuden vuoksi. Tämä sille suotakoon :) 

Mäpä pääsinkin sille kivelle ihan helposti! 

Ps. Paimennus tekstiin on lisätty Jennyn ottamia upeita kuvia!