tiistai 5. elokuuta 2014

Nopea, nopeampi, Kennelliiton tulokset

Aivan käsittämättömän nopeasti tipahti mailiini viesti Gatsbyn lonkista ja kyynäristä. Sunnuntaina kuvattiin, maanantaina oli lasku omakoirassa ja tänään tuli hirmu kiirus uimasta kotiin avaamaan PDF jota kännykkäni ei suostunut minulle näyttämään. Inhottavasti nimetty "dysplasia lausunto" sai hetkellisen paniikin aikaiseksi, "mitä, onko sillä aivan kauheat lonkat?". Onneksi nopeasti kuitenkin tajusin, ettei nimi varmana ihan sitä tarkoittanut ja kotona viesti sisälsikin hyviä uutisia :) Gatsbyn lonkat B/B ja kyynärät puhtaat 0/0. Nyt odotellaan vielä selän lausuntoa, jännää!

Oli muuten ihana uida vedessä joka ei tuntunut edes vähää kylmältä alkuun! Eddiekin innostui pitkästä aikaa ihan kunnolla uimisesta :) Siltä paloi kuitenkin käpy minun uidessani ja kuuroa papparaista oli paha komentaa olemaan hiljaa. Se vingahteli ja haukahteli, mutta hiljeni yleensä käsimerkistä (niin kauan kuin näki sen siis). Gatsby sai tästä varmaan jonkun kimmokkeen ja koitti hakea kädestä pitäen minua pois. Pari kertaa jouduin sitä kieltämään ihan kunnolla käteni suuhun ottamisesta ja tämän jälkeen se yritti käydä monta kertaa pusuttamassa. Höppänä! Fero kahlaili onnellisena ja uikin reippaasti muutamaan kertaan. Se myös odottaa aina aivan mahtavan rauhallisesti ja hiljaa vaikka muut (siis Eddie) kiljuisivatkin vieressä :)

Näin laadukkain ilmein odotimme uimapoukaman vapautumista :D

2 kommenttia:

  1. Tulivat kyllä tulokset käsittämättömän nopeasti :) Onnea veikalle terveistä lonkista/kyyränistä (niinkun me Jennyn kanssa hoettiin kun odoteltiin Gatsbyn tuloksia Helmen aulasa:D) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te siis manasitte sille terveet luut :D Kiitos! ♥

      Poista